23. helmikuuta 2014

Sunday pictures

24

191417201821116
Heipähei! 
Loma vetelee viimeisiä. Mä olen nauttinut lomasta, mutta en ehkä ihan täysin siemauksin. Sairastelu vei niin paljon voimia, ja kaikki ajotunnit ja inssit yms. Onneksi se on nyt ohi. Näin Aadan tänään ensimmäistä kertaa lomalla ja päivä alkoi tietysti perinteeksi muodostuneella kipparikierroksella. Käytiin myös ajelemassa vähän Meriniityllä ja päädyttiin kuvailemaan. Pidän tosi paljon mun paidan ja huivin yhdistelmästä. Ehkä juuri siksi, ettei se ole aivan tavanomainen. Kaulahuivilla ja paidalla ei ole mitään yhteistä ja sen takia se oli nappi veto. Mietin oikeastaan joka aamu, kun puen päälleni miksi juuri minä käytän näitä vaatteita, mikä tekee asusta sellaisen jota muilla ei tulisi vastaan. Vaatteissa mulla onkin tärkeintä, että samanlaista asukokonaisuutta ei tulisi ihan heti jollain vastaan. Haluan erottua massasta. Joskus rohkeammin ja joskus hillitymmin. Joka tapauksessa hyvin chilli päivä takana ja huominen, viikon ensimmäinen päivä eli maanantai ei tunnu ylitsepääsemättömältä. Tosin huomenna mulla on hyvin lyhyt päivä (08-12), joten päivä ei stressaa tippaakaan. Laukusta mun piti vielä mainita -se oli paras löytö pitkiin aikoihin. Kirpparilta sen bongasin kympillä. Niin elegantti, siisti, kaunis ja klassinen. Rakastan. Bloggailun täyteläinen viikko alkaa olla ohitse ja huomenna siis normaaliin arkeen. Tarkoittaa myös sitä, että postailu palaa arkeen. Eiköhän me pian kuulla ;)

2 kommenttia:

  1. Toi huivi sulautuu jotenkin tosi jännästi tohon paidan kuvioon. Se tavallaan katoaa mutta kuitenkin näkee heti että se on siinä :D Kuulostaa oudolta mut sitä on vaikeeta selittää:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Page kommentista. Olen aivan täysin samaa mieltä. Sen takia se onkin mahtava yhdistelmä. :-)

    VastaaPoista