18. maaliskuuta 2016

KOHTI KOTIA

idkuvakirjasto6

PHOTOS BY SOFIA SALO
GLASSES/VASUMA

Kohti kotia. Tai ainakin lapsuudenkotia. 

En ole ollut yötä Salossa joulun jälkeen. Ihan jopa jännittää. Vähän harmittaa. Että olen ollut koko ajan kiinni täällä. 

Kun vihdoin sain oman kämpän takaisin, halusin olla vain täällä. Olin odottanut sitä niin kauan, että sanoin Äidille, että mua tuskin tulee näkemään Salossa hetkeen yökyläilemässä. 

Olen kyllä tyytyväinen. Siitä, että olen saanut olla kotona. Omassa kotona. Saanut tehdä niitä juttuja mistä tykkää, ja vähän niitä mistä ei niin välitä. Joka tapauksessa. Aika raskas kuukausi takana. Lisää muutoksia ja uusia juttuja. Onneksi osa tosi kivoja juttuja. 

Ehkä se johtuu keväästä. Ehkä se johtuu ajasta. Olen vain enemmän ollut ajatuksissani ja kaikki muu on tuntunut vähän vieraalta. 

Olen ikävöinyt rakkaita. Aika paljon. Olen yrittänyt pysähtyä. Epäonnistunut siinä. 

Ruusuilla tanssimista ei ole ollut. Vaikkakin stadissa paljon ruusuja jaellaan. (:D)

Nyt kuitenkin lähden rakkaiden luokse. Nukahdan Äidin viereen ja herään kahvin tuoksuun. Aion istua vakkaripaikalla olohuoneessa. Kone sylissä ja Siru vieressä nukkumassa. Aion ajaa pitkästä aikaa, ja nauraa sydämeni kyllyydestä.  Ajattelin myös halata tiukasti ihmistä, jota en ole halannut helmikuun jälkeen. Eeviä meinaan. 

Aijon nyt hetken hengähtää. 

Ollaan varmasti kuulolla ensiviikolla. Ihanaa viikonloppua <3 

9 kommenttia:

  1. sä olet niin upea!! <3

    VastaaPoista
  2. Wau sun tyyli <3 Super upea! Pakko jäädä seurailemaan :)

    by-rosejuliet.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Kerroit joskus olevasi vahvasti uskonnollinen ja mietin, että mitä mieltä sä olet esimerkiksi aborteista tai homoseksuaalisuudesta? Toivottavasti kysymys ei ole liian henkilökohtainen, hyvää jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vahvasti uskonnollinen, uskonto on vain lähempänä mua, kuin "normi suomalaisia". Noi on aina vaikeita kysymyksiä, eikä uskonto vaikuta mun mielipiteisiin noissa kysymyksissä. Abortti on musta oikein, jos näin voi sanoa. Nainen saa itse päättää omasta kehosta ja siitä, mitä sillä haluaa tehdä. Ja homoseksuaalisuus on mulle TÄYSIN sama, kuin heteroseksuaalisuus. En välitä ollenkaan, mitä suuntausta edustat. Ei sillä ole merkitystä.

      Kiitos kysymyksistä :)

      Poista
  4. Onko sulla mopoauto vai mopo?

    VastaaPoista