14. heinäkuuta 2016

KASVONAAMIO

fm17


Pakko myöntää pieni skeptisyys kaikkia kauneusjuttuja kohtaa. Enkä nyt tarkoita vain kasvonaamioita, vaan ihan yleisesti kauneustuotteita, mitä meille naisille yritetään tyrkyttää 

Pieni skeptinen Jutta kuoriutui taas, kun sain yhteistyöehdotuksen liittyen kasvonaamioon. Luin kuitenkin naamiosta enemmän ja sain tietää sen ehkäisevät mm. aknea ja poistaa iholta mustapäitä ja rasvaa. Ilolla otin kasvonaamion vastaan ja lähdin avoimin mielin kokeilemaan.  

Ja nyt on kyllä myönnettävä, että skeptisyys oli täysin turhaa. Ensimmäinen kasvonaamio, joka tehoaa ja vielä ihan ensimmäisen käyttökerran jälkeen

fm34

Ennen kasvonaamion laittoa, ei kasvoillani ollut tulehtuneita finnejä tai muita suuria epäpuhtauksia. Suurin "ongelmani" on mustapäät ja niistä toivoin pääseväni eroon. 
fm18
Naamio oli helppo levittää mukana tulleen siveltimen kanssa. Sivellin oli ihanan pehmeä ja mikä parasta; helppo pestä suoraan käytön jälkeen. Ilman sivellintä naamion levitys olisi ollut hyvin sotkuista puuhaa. 

Naamiota suositellaan pidettävän 30-45 minuutin ajan. Pidin naamiota kasvoilla about puoli tuntia, jolloin kasvot tuntuivat kiristyvän ja aineen kovettuvan.  

fm21


Puolen tunnin odottelun jälkeen olikin pahin vaihe edessä; naamion irrottaminen.  

Rehellisesti sanottuna se sattui ja todella paljon. Kipu ei ollut kuitenkaan turhaa, sillä pystyin näkemään epäpuhtaudet suoraan silmieni alla. 

Viimeiset kohdat naamiosta pesin lämpimällä vedellä pois, jonka jälkeen mustasta kasvonaamiosta ei ollut jälkeäkään. 
fm20
Naamion jälkeen iho tuntui puhtaalta ja kirkkaalta. Vaikka mulla ei mitään iho-ongelmia olekaan  (kiitollinen olen siitä) on epäpuhtauksia aina epätasaisin väliajoin iholla. 


Lämpimästi kyllä pystyn suosittelemaan kyseistä kasvonaamiota. Varsinkin, jos iho on rasvainen ja epäpuhtauksia täynnä. Ensikerralla laitan naamion vain kasvojen T-alueelle. Juuri siis sille alueelle, jossa epäpuhtauksia yleisesti ilmenee. 



Iho tuntui heti naamion jälkeen puhtaan raikkaalta. Sellaiselta kesäsaunan jälkeiseltä tunteelta. <3


fm31

Ja jotta te kaikki lukijat pääsette kokeilemaan ja hämmästelemään lopputulosta on mulla teille pieni alennuskoodi jmoremask, jolla saatte 30% alennusta ostamistanne tuotteista https://maybeauty.fi/jmoremask 

Ihania shoppailuhetkiä <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti