29. elokuuta 2016

MATTOLAITURI

w5w8w4w10w9

MATTOLAITURI
PHOTOS BY SOFIA SALO

Eksyin taas pyykkien joukkoon. Tällä kertaa Sofian kanssa. Ja mattolaiturille, enkä pyykkitupaan. 

Syksyn viileä ilma, värikkäät lehdet, kiiltävät vesilammikot ja tuulenpuuskahdukset ovat saapuneet Helsinkiin. Kiireiset ihmiset, lapsilaumat ja tööttäilevät autot ovat vallanneet kaupungin. 

Ja minun maailmani on vallannut lukuisat koulutehtävät, aikaiset aamut ja iltapäiväunet. 

Silti minulla on todella hyvä olo. Todella hyvä olo olla juuri tässä ja nyt. Keskittyä ja edetä. Rakentaa omia unelmia ja samalla haaveilla niistä. 

Tänään perustarkastusta tehnyt terkkari kyseli minulta kysymyksiä; Minkälainen on vointi? Onko ollut helppo palata arkeen? Syötkö tai nukutko hyvin? Onko mielen päällä jotain muuta? 

Mitään valittamista en keksinyt. Ainoastaan oikean jalan jalkapöytä on kipeä. Siinä se. Arki tuntuu mukavalta ja unirytmistäkin olen saanut kiinni. 

Kaikki asiat ovat taas jälleen todella hyvin. Niinkin hyvin, että tänään jaksoin hymyillä koko päivän ja en ole edes nukkunut päiväunia. Asiat ovat niin hyvin, että tuleva syksy ja sen tuomat haastavat ilmat eivät haittaa. 

Lisäksi olen saanut elämääni muutaman aivan upean ihmisen. En voisi olla kiitollisempi. 

Aivan ihanaa ja energistä viikkoa teille jokaiselle! Ei anneta veden ja sen ropinat häiritä. Katsotaan niitäkin kauniimman linssin läpi... 

<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti