21. helmikuuta 2017

WANHAT -17 & kuulumisia

8109

WANHAT 2017
PHOTOS BY MERI LUUKKANEN

Tuntui siltä, että on pakko tulla jakamaan nämä iloiset ja onnelliset kuvat viime perjantailta. Kauan odotettu prinsessapäivä. Yhtä nopeasti päivä ehti tulla, kun se ehti loppua. Iloa ja naurua. Vähän stressiä ja kiirettä. Mutta silti niin onnellinen päivä.  

Ja hitsi miten olen ylpeä. Niin minusta, kuin minun parista, joka edellisen päivän rientojen jälkeen jaksoi tsempata koko päivän! 

Yksi asia, mikä teki minut erityisen onnelliseksi, oli minun perhe. Minun koko perhe päätti tulla katsomaan iloista päivääni. Ja katsomosta myöhemmin löysin muutaman muunkin rakkaan, jotka tulivat iloitsemaan ja nauttimaan. Antamaan kannustuksensa ja halin. Olin niin onnellinen. Olen sitä yhä edelleen.  

Mitä minulle sitten kuuluu? 

Minulle kuuluu hyvää. Ihan normaalia elämää. Kaikki täällä rullaa –paitsi blogi. Olen ihan tietoisesti pitänyt taukoa. En ihan osaa sanoa, koska tauko loppuu ja mitä sitten. Sen kuitenkin tiedän, että tämä ei ole mikään loppu. Suunnitelmia on vaikka muille jakaa, mutta haluan paljastaa kaiken ajallaan ja samaan aikaan.  

Nyt on työn ja inspiraation aika. Kaikki uudistuu. Ajallaan.  
Kuullaan kyllä myöhemmin ja elämääni muuten voi seurailla snäpin (juttaanna) ja instagramin (juttaervasto) kautta. Pistäkää vain terveisiä tai kommentteja. Niihin ilolla aina vastaan. <3 

Oli kiva kirjoitella kuulumisia. Blogi on yhä edelleen niin rakas paikka. 

<3


1 kommentti:

  1. Olisi kyllä kiva jos vähän aktiivisemmin postailisit. Tää blogi on mun ehdottomia suosikkeja, mutta turhauttaa käydä useita kertoja viikossa kurkkaamassa jos jotain uutta olisi ilmestynyt, ei vaan ikinä ole.

    VastaaPoista