21. helmikuuta 2017

WANHAT -17 & kuulumisia

8109

WANHAT 2017
PHOTOS BY MERI LUUKKANEN

Tuntui siltä, että on pakko tulla jakamaan nämä iloiset ja onnelliset kuvat viime perjantailta. Kauan odotettu prinsessapäivä. Yhtä nopeasti päivä ehti tulla, kun se ehti loppua. Iloa ja naurua. Vähän stressiä ja kiirettä. Mutta silti niin onnellinen päivä.  

Ja hitsi miten olen ylpeä. Niin minusta, kuin minun parista, joka edellisen päivän rientojen jälkeen jaksoi tsempata koko päivän! 

Yksi asia, mikä teki minut erityisen onnelliseksi, oli minun perhe. Minun koko perhe päätti tulla katsomaan iloista päivääni. Ja katsomosta myöhemmin löysin muutaman muunkin rakkaan, jotka tulivat iloitsemaan ja nauttimaan. Antamaan kannustuksensa ja halin. Olin niin onnellinen. Olen sitä yhä edelleen.  

Mitä minulle sitten kuuluu? 

Minulle kuuluu hyvää. Ihan normaalia elämää. Kaikki täällä rullaa –paitsi blogi. Olen ihan tietoisesti pitänyt taukoa. En ihan osaa sanoa, koska tauko loppuu ja mitä sitten. Sen kuitenkin tiedän, että tämä ei ole mikään loppu. Suunnitelmia on vaikka muille jakaa, mutta haluan paljastaa kaiken ajallaan ja samaan aikaan.  

Nyt on työn ja inspiraation aika. Kaikki uudistuu. Ajallaan.  
Kuullaan kyllä myöhemmin ja elämääni muuten voi seurailla snäpin (juttaanna) ja instagramin (juttaervasto) kautta. Pistäkää vain terveisiä tai kommentteja. Niihin ilolla aina vastaan. <3 

Oli kiva kirjoitella kuulumisia. Blogi on yhä edelleen niin rakas paikka. 

<3


4. helmikuuta 2017

BIRTHDAY! 

idkuva

"Pieni Jupeni täyttää 18v. Rakastan sinua. Onnea." -Iskä 

Iskähän sen ensimmäisenä sanoi. Jutta täyttää kahdeksantoista.  

Kyllä. Minä juuri. Höpö höpö, sanon minä. Ei se ollut äsken, kun opin lukemaan ja keräilin voikukkia naapurin nurmella. Olihan se äsken?
Eikö se ollut äsken, kun ajoin mautokortin ja opettelin ajamaan? Tai kun lähdin rippileirille ja konfirmoiduin. Olihan se äsken?  

Kaikkihan sen tietää, että 18 vuotta täyttäessä mikään ei muutu, mutta silti jotenkin kaikki muuttuu. Minun tapauksessa mikään ei muutu (yllättävää). Paitsi laillisesti Alkossa käynti ja ajokortti. Mutta niin kun elämässä ylipäätänsä.  

Olen kahdeksantoistavuotis elämäntaipaleeni aikana saanut niin upeita asioita eteeni. Olen ollut siunattu niin monella eri tavalla. Niin monessa eri paikassa ja niin monella eri ihmisellä. Olen saanut nuorena kokeilla jo omia siipiä ja astua lähemmäksi kohti unelmiani. Olen saanut kohdata vastoinkäymisiä, jotka ovat kasvattaneet minua ihmisenä fiksummaksi ja vahvemmaksi. Olen saanut opetella olemaan parempi ja kokeilla äärirajojani. Olen saanut tuntea ja nähdä. Nähdä elämän kauniita yksityiskohtia, jotka tekevät kokonaisuudesta täydellisen. Olen saanut kävellä eri mantereilla ja kuulla elämän kauniita ääniä. Olen saanut koskettaa ja tuoksutella maailman tuoksuja.  

Ja mikä tärkeintä; Olen saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi.  

Minulle on annettu rikas ja arvokas elämä, jota ovat täyttäneet komeat veljeni ja rakastavat vanhemmat. <3

Elämä on niin kaunis. Niin kaunis, että pakahdun kerta toisensa jälkeen.  

On siis mitä hienoin päivä olla elossa. On niin hienoa nähdä tänään minulle rakkaita ihmisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. On niin hienoa, olla just nyt tässä.  

Mitä parasta viikonloppua teille myös. Olkaa ja nauttikaa. <3